Tutustumismatkat

Kansainvälisen kokouksen tai konferenssin yhteyteen voi räätälöidä tutustumismatkoja. On todella opettavaista nähdä, miten työtoverit toisessa maassa hoitavat työtehtäviään ja omia alueitaan. 

Tutustumismatkat

Tiimimme räätälöi matkoja kaikkialle maailmaan Euroopasta Aasiaan, Lähi-itään, Yhdysvaltoihin ja muualle. Olemme suunnitelleet matkoja kaikkien alojen ammattilaisille. Kyseessä on saattanut olla vierailu suureen infrastruktuuriprojektiin tai opintokäynti alan johtavassa huipputeknologiayrityksessä.

Nykyään on yhä yleisempää, että myös johtavassa asemassa olevat henkilöt vierailevat esimerkiksi työmailla. Useat öljy-, konetekniikan ja tuotantoteollisuuden yritykset lähettävät henkilöstöään tutustumaan uusiin tai olemassa oleviin työmaihin varmistaakseen, että yrityksen arvojen mukaiset standardit ja prosessit on ymmärretty ja niitä noudatetaan.

 

Jokainen matkaohjelma suunnitellaan tarkasti, jotta sen sisältö tarjoaisi ainutlaatuisen katsauksen muissa maissa työskentelevien työtovereiden tapoihin ratkaista työhön liittyviä ongelmia sekä kehittää uusia lähestymistapoja. Jokainen matka luodaan kunkin ryhmän tavoitteiden, tarpeiden ja budjetin pohjalta.

Työskentelemme yhteistyössä paikallisten organisaatioiden kanssa ja huolehdimme kaikista järjestelyistä sekä logistiikasta, kuten majoituksesta, kuljetuksesta ja ruokailuista.

Tiimimme huolehtii matkan jokaisesta yksityiskohdasta viisumien ja lupien hankinnasta ryhmien opastukseen matkan aikana. Tiimillämme on tarvittava teknologia, tietotaito ja verkosto varmistamaan, että jokaisella matkalla opitaan uutta ja luodaan unohtumattomia kokemuksia.

OTA YHTEYTTÄ

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko tietää meistä enemmän? Täytä yhteystietosi alle ja otamme sinuun yhteyttä pikimiten.

Voit myös soittaa meille: 075 3263 850 tai lähettää sähköpostia groups@fcmtravel.fi

Lukemalla Tietosuojakäytäntömme saat tietoa siitä, miten käsittelemme henkilötietojasi.